Huumorinkukkasia

13 loka Huumorinkukkasia

Huumorinkukkasia kukkaystäville

Kasvimaailmasta löytyy mitä ihmeellisimpiä kasveja ja kukkia. Kasveilla on hauskoja nimiä, joko kansan suussa taipuneita tai kasvien tieteelliset nimet kuulostavat hauskoilta suomalaisittain. Jotkin kasvit tuovat mieleen heti jonkin tietynlaisen henkilön jo ulkomuotonsa ansiosta, joku kukka muistuttaa nimensä perusteella omaa persoonaasi tai ystäväsi luonteenpiirrettä. Jollain kasvilla on niin osuva nimi, ettei sille voisi antaakaan muuta nimeä!

Kokosimme tälle sivulle muutamia hauskoja kasvien nimiä. Löydätkö tästä listasta kasvin, joka kuvastaa sinua tai ystävääsi parhaiten? Tai löytyykö kasvi, joka osuvasti kuvastaa ulkomuodoltaan omaa nimeään?

Ahkeraliisa, Impatiens walleriana

Kaunis kesäkukka, joka kukkii koko kesän, mikäli hoidat sitä oikein. Ahkeralle kukkien ystävälle riittää hoitamista tämän kasvin kanssa koko kesän!

Tähtisilmä, Osteospermum

Suloinen kesäkukkanen, joka viihtyy aurinkoisella paikalla. Kukilla on kuin kauniit pitkät ripset. Todella tyttömäinen ja hieman keimaileva ulkomuoto!

Mustasilmäsusanna, Thunbergia alata

Nimihän on suoraan kuin jostakin pahamaineisesta elokuvasta. Mustasilmäsussu – et varmasti haluaisi joutua kohtaamaan häntä kasvokkain. Tämä kasvi on kuitenkin kaunis kesäkukka, jonka nimi tulee sen värikkäiden kukkien tummasta keskustasta.

Anopinjakkara, Echinocactus grusonii

Pyöreä ja kookkaaksi kasvava kaktus, joka muistuttaa pientä jakkaraa. Siihen istahtaminen onkin toinen juttu…kukapa haluaisi istua jakkaraan, joka on täynnä piikkejä!

Anopinkieli, Sansevieria

Anoppiin liittyviä tarinoita on niin paljon, että se näkyy kasvimaailmassakin! Anopinkielellä on pitkät ja teräväkärkiset lehdet. Tähän ei varmaan tarvitse lisätä sen enempää.

Arabiankahvi, Coffea arabica

Rakastatko ryystää kahvia? No tämä kasvi tulisi ehdottomasti koristaa kotiasi. Kahvipuita ja -pensaita on olemassa useita eri lajikkeita, mutta arabiankahvi on yksi niistä kahvilaaduista, mitä löytyy meidän suomalaisten kahvikupista.

Eliaksenkukka, Tillandsia cyanea

Nimikin sen jo kertoo, kenelle tämän kukan voi viedä, vaikka syntymäpäivälahjaksi! Eliaksenkukka eli eliaksentillandsia on helppohoitoinen ja miehinen! Vaikkakin violetit tai siniset kukat kasvavat suloisten vaaleanpunaisten suojuslehtien välistä.

Hienohelma, Asparagus densiflorus ’Sprengeri’

Hienohelman neulasmaiset lehdet antavat kasville kevyen ja leijailevat ulkomuodon. Kuin hameenhelma, se asettuu kauniisti ja liikkuu sulavasti. Aseta hienohelma ompelukoneesi viereen tai vaikka käsityönurkkauksen pöydälle, hienohelma pitää hajavalosta.

Jukkapalmu, Yucca elephantipes

Nimikkokasvi Jukalle! Se on vahva ja horjumaton. Se on selkeä ja tyylikäs. Kuten Jukka.

Rönsylilja, Chlorophytum

Iloiselle ja hersyvälle ihmiselle ihanan huoleton rönsylilja. Se on helppohoitoinen ja sopii täydellisesti henkilölle, jonka kodissa se saa vapaasti roikottaa lehtiään ja rönsytaimiaan kohti uusia ulottuvuuksia.

Maija, Calathea

Maijoillekin löytyy oma nimikkokasvi. Maijoja löytyy monen erilaista, näköistä ja kokoista. Silkkimaija, täplämaija, isomaija…jokaisen Maijan persoonaan sopiva löytyy varmasti!

Muorinkukka, Peperomia

Muorinkukkasuku on erittäin monimuotoinen. Kasvutapoja on erilaisia, kuten on muorejakin. Tämä kasvi on melko yleinen, saattaa olla, että muorin ikkunalautaa tällainen jo koristaakin. Mutta useiden lajikkeidensa ja pienen kokonsa ansiosta aina löytyy tilaa yhdelle muorinkukalle!

Rahapuu, Crassula ovata

Harmikseni joudun toteamaan, että oikeaa rahaa tämä kasvi ei pysty tekemään – nimi saattaa tulla hieman kolikon muotoisista lehdistä. Kasvi on erittäin kestävä. Ehkä sekin kertoo jotain, et joudu uusimaan viherkasvejasi koko ajan, mikäli hoito unohtuu. Rahapuu jaksaa sinnitellä, sillä se varastoi vettä itseensä. Aivan kuin laittaisi rahaa säästöön pahaa päivää varten.

Rentunruusu eli maitohorsma, Chamerion angustifolium

Irwinin tapaan, rentunruusun voi poimia vaikka maantienojasta. Se kasvaa Suomessa lähes missä vain ja on varmasti yksi tunnetuimmista kasveista. Kukat ovat kauniin purppuranpunaiset ja kotiin päin mennessä kerätyllä kimpulla on taatusti tunnearvoa. Mutta kovin suurta suosiota rentunruusu ei ole itselleen kerännyt, sitä pidetään rikkakasvina.

Lutukka, Capsella bursa-pastoris

Kuinka suloinen voi olla rikkakasvi! Sydämenmuotoiset lehdet ja pienet valkoiset kukat…niin söpö ja lutuinen! Mutta odotapas kun tämä söpöläinen muuttaa perennapenkkiisi…sen jälkeen katsot sitä ihan erilaisin silmin!

Voikukka, Taraxacum officinale

Voihan kukka, mikä voikukka! Voiko siitä tehdä voita? No ei voi. Voikukka on rikkaruoho, joka leviää kuin kuuma voi pannulla. Aurinkoinen ilmestys, mutta viheliäinen poistaa sellaisista paikoista, joissa sitä ei haluta kasvattaa.

eKukkanen
tuki@ekukka.fi