Syyssään syklaami

15 loka Syyssään syklaami

Viehkeän viileä syklaami!

 

Syklaami (Cyclamen persicum) on hyvä valinta syyskasviksi. Tämä syksyisten istutusten koristaja on kotoisin laajalta alueelta Välimeren seudulta, Turkin, Italian ja Pohjois-Afrikan vuoristoseuduilta. Kasvi on saanut nimensä kreikan kielestä sanasta kýklos joka merkitsee kehää, sillä kasvin maanpinnassa sijaitsevan varsimukulan muoto on kehämäinen. Kasvin juurimukulassa on myös uskottu olevan puhdistavia sekä parantavia voimia erilaisia myrkytyksiä vastaan.

Syklaamin lajikkeiden kirjo on suuri, sillä kasvia löytyy pienillä sekä suurilla kukinnoilla, ja myös itse kasvin koko vaihtelee pienestä suureen. Syklaamin kukassa on viisi terälehteä, joista neljä osoittaa ylöspäin ja yksi vastakkaiseen suuntaan. Kukan kerrannaisuus vaihtelee yksinkertaisesta kerrottuihin, mutta joillakin lajikkeilla on myös harvinaisesti ripsureunaisia kukintoja. Kukkien värimaailma painottuu punaisen ja lilan erisävyihin sekä puhtaaseen valkoiseen. Kasvin pyöreissä, tummanvihreissä lehdissä on kauniin koristeellisia ja vaaleita kuvioita.

Syklaamia on saatavilla useampaan kertaan vuoden aikana, mutta se sopii erityisen hyvin ulos syksyisiin istutuksiin. Kasvi sietää hyvin syksyn tuomaa viileyttä ja jopa myös pieniä yöpakkasia. Kauniin sommitelman saat aikaan kun yhdistelet erilaisia kasveja istutuksissa. Muista vain huomioida kasvien hoitovaatimukset, etteivät ne eroa toisistaan liian radikaalisti. Syklaamin kukintakausi kestää syyskuusta helmikuulle.

Hoito-ohje

Sijoita syklaami valoisaan paikkaan, mutta ei paahteeseen. Parhaiten kasvi viihtyy viileässä ja suojaisessa paikassa, esimerkiksi ulkona katoksen alla tai viileässä eteisessä. Syklaamin kastelussa kannattaa olla varovainen ja pitää multa niukan kosteana, sillä mukula on herkkä pilaantumaan. Syklaami ei tarvitse yleensä lannoitusta, jos olet hankkinut sen syksyllä. Muulloin voit lannoittaa sitä kukinnan aikaan parin viikon välein.

 

Kaunis ja ajaton syklaami!
info@ekukka.fi
info@ekukka.fi