Valitse sivu

Sisusta koti raikkailla viherkasveilla

Herätä kotisi kevääseen ja luo miellyttäviä tunnelmia raikkailla viherkasveilla

Vihersisustaminen nostaa päätään heti vuoden alusta. Tekee mieli täyttää koti kaikella raikkaalla ja vihreällä kevättä odotellessa. Viherkasveilla herätät kodin eri tilat eloon. Luo kasveilla virkistäviä ja viihtyisiä tunnelmia huoneisiin, joissa oleskellaan eniten.

Valitse kasvien asettelussa oman maun mukaan joko reheviä ryhmiä tai harkitusti mietittyjä kodin viherpilkkuja. Yhteen paikkaan koottu kasviryhmä voi olla vaikuttava näky. Mielenkiintoa ryhmään tuo kooltaan, pinnoiltaan ja muodoiltaan erilaiset viherkasvit.

Suuri kasvi toimii katseenvangitsijana, köynnöstävät viherkasvit voi ripustaa trendikkäisiin makramee -amppeleihin ja kukkapöydille syntyy kiehtova näkymä erilaisista kasveista. Muista myös etätyöpisteen viihtyvyys ja tee siitä luova tila vihersisustamalla se. Sukella viherkasvien maailmaan ja löydä omat kasvisuosikkisi!

Tiesitkö, että viherkasveja on saatavilla myös kotimaisena? Martin Tarhan tuottamia kotimaisia viherkasveja voit kysellä lähimmältä kukkakauppiaaltasi. On ilo hankkia kotimaassa tuotettuja kasveja.

Muun muassa alla esiteltyjä viherkasveja voit löytää kotimaisena.

Kotimaiset viherkasvivinkit

Unelma (Asparagus setaceus)

Unelma on tyylikäs ja herkkä vanhanajan viherkasvi, joka kuuluu parsakasvien sukuun. Kasvi pitää runsaasta hajavalosta. Lehdistö on tummanvihreä, joka herkästi kellastuu liian varjoisassa paikassa. Kesällä unelma ei kestä suoraa auringonpaahdetta, mutta talvikaudella kasvupaikka saa olla mahdollisimman valoisa ja mielellään viileä. Unelmaa kastellaan säännöllisesti, mutta pintamulta saa kuivahtaa kevyesti kastelujen välissä. Ilmeeltään hento ja harsomainen unelma kasvaa nuorena pensasmaisesti, mutta voi alkaa köynnöstämään vanhemmiten.

Pennimuori (Peperomia rotundifolia)

Muorinkukkiin (Peperomia) kuuluva pennimuori sopii erittäin hyvin amppeliin tai korkean ruukun reunalta roikkumaan. Kasvin tiheästi kasvaviin varsiin muodostuu suuri määrä pieniä vihreitä lehtiä. Pennimuori viihtyy hajavalossa, vältä suoraa auringonpaahdetta. Kastele tasaisesti kasvukaudella, mutta anna pintamullan kuivahtaa parin sentin syvyydeltä kastelujen välissä. Kasvi on herkkä liikakastelulle. Vähennä kastelua talvella, mutta elä anna kuivua kokonaan.

Kumiviikuna, huonekumipuu (Ficus elastica)

Kumiviikuna eli huonekumipuu on helppohoitoinen kasvi joka kotiin. Se sopeutuu monenlaiseen kasvuympäristöön, mutta viihtyy parhaiten runsaassa hajavalossa. Vältä sijoittamasta suoraan auringonpaahteeseen, sillä siinä kasvi ruskettaa helposti lehtiään. Kumiviikuna pitää enemmän kuivasta kuin liian märästä kasvualustasta. Multa saa siis kuivahtaa ennen seuraavaa kastelukertaa. Kasvista löytyy eri lajikkeita. Miltä näyttäisi kirjavalehtinen tai tummalehtinen kumiviikuna kodissasi perinteisen vihreän sijaan?

Lankaköynnös (Muehlenbeckia complexa)

Siron ja hentoisen lankaköynnöksen kasvutapa on riippuva. Lankaköynnöksellä on pienet, pyöreät, kiiltävät lehdet. Kasvi pitää valoisasta tai puolivarjoisasta kasvupaikasta. Kastele lankaköynnöstä tasaisesti, pintamulta saa kuivahtaa hieman ennen seuraavaa kastelua. Talvikaudella kasvi kannattaa sijoittaa hieman viileämpään paikkaan.

Lankaköynnöstä käytetään paljon myös kesäkukka- ja syyskukkaistutuksissa. Se onkin kestävä ja monikäyttöinen kasvi ulos. Säänkesto on hyvä – pärjää sateessa, tuulessa ja viileässä ilmassa. Säilyy kauniina pitkälle syksyyn ulkoistutuksessa.

Kultaimarre (Phlepodium aureum)

Kultaimarre, trendikäs sisustuskasvi ilahduttaa runsaalla ja hopeanvihreällä olemuksellaan. Kasvi viihtyy hajavalossa tai kevyessä varjossa. Suorassa auringonpaisteessa kasvin lehdet nuutuvat ja kuivuvat. Kastele kultaimarretta tasaisesti ja anna pintamullan kuivahtaa vain kevyesti ennen seuraavaa kastelua. Tiesitkö, että kultaimarteen lehdet käyvät myös leikkovihreänä – lue lisää!

Avainsanat: