Opettele tekemään kukka-asetelma näillä ammattilaisten ohjeilla!
Kukka-asetelma eroaa kukkakimpusta siten, että se on tehty valmiiseen astiaan. Astiaan laitetaan vettä imevä kukkasieni, johon kukkien varret upotetaan. Nykyisin tavalliselle kukkasienelle on myös maatuvia ja ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja.
Kukka-asetelma kruunaa juhlapöydän. Suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon astian muoto; pitkä ja kapea astia sopii kattauksen keskelle, korkeampi asetelma kannattaa asetella sivummalle. Asetelmasta voi tehdä matalan ja tiiviin, villisti rönsyävän tai korkean ja näyttävän.
Näin teet kukka-asetelman
Tarvitset:
- Astian
- Kukkasientä
- Kukat
- Oksasakset eli sekatöörit
- Veitsen
1. Käsittele ensin kukat. Leikkaa uusi imupinta kukkien varsiin veitsellä viistäen ja laita ne maljakkoon, jossa on kädenlämpöistä vettä.
2. Laita kukkasieni kädenlämpöiseen veteen imemään vettä. Anna sienen imeä vettä itseensä omaan tahtiin. Älä paina kukkasientä veden alle, sillä silloin kukkasienen sisälle voi jäädä kohtia, joihin vesi ei ole kunnolla imeytynyt.
3. Asettele kukkasieni haluamasi astian sisälle. Kukkasienen tulisi istua astiassa tukevasti ja liikkumatta. Sienen tulisi yltää astian pohjaan saakka, jotta se ei pääsisi kuivumaan liian nopeasti.
4. Muotoile kukkasienen reunat pyöreiksi veitsellä. Tämä helpottaa kukkien asettelua sekä veden lisäämistä astiaan. Älä kuitenkaan leikkaa sientä liian matalaksi, kukkasieni saa nousta astian reunalta hieman yli.
5. Aloita kukkien asettelu leikkovihreistä. Pohjavihreillä on tärkeä rooli; ne peittävät kukkasienen ja antavat tukea leikkokukille. Leikkaa oksasaksilla sopivan pituisia pätkiä leikkovihreistä.
6. Asettele leikkovihreät kukkasienen reunoille. Leikkovihreiden tulisi asetella reunoille hieman tiiviimmin, jotta kukkasieni saadaan piiloon.
7. Kun olet saanut leikkovihreät aseteltua, valitse kukka-asetelmasi pääkukka. Leikkaa pääkukan varsi sopivan pituiseksi veitsellä ja asettele se asetelman keskelle. Varsi saa upota kukkasieneen noin 2-3 cm, riippuen kukkasienen koosta. Lähde rakentamaan kukka-asetelmaa pääkukan ympärille haluttuun muotoon.
8. Lisää loput kukat asetelmaan, ja muista aina leikata viisto imupinta kukan varteen. Yritä saada kukat aseteltua omille paikoilleen ensimmäisellä keralla. Jos päätät siirtää jo paikallaan olevaa kukkaa toiseen paikkaan, kukkasieneen jää reikä. Ylimääräiset reiät sienessä nopeuttavat sienen kuivumista.
Kukka-asetelman hoito
Asetelman hoito on helppoa. Astiaan voi lisätä välillä hieman vettä, jotta sieni pysyy kosteana. Voit myös suihkauttaa kukkia silloin tällöin suihkepullolla, jotta kukat pysyisivät kauniina ja tuoreina pidempään.