Valitse sivu

Helppo kultaköynnös

Kultaköynnös helppo huoneilman puhdistaja

Monelle tuttu kultaköynnös (Epipremnum pinnatum) on yksi helpoimmista viherkasveista, joten sen hoito onnistuu aloittelijaltakin. Helppoutensa ansiosta se on hyvin suosittu huoneilman puhdistaja. Siitä saa kauniita asetelmia trendikkäisiin naruamppeleihin ja erilaisiin viherseiniin.

Parhaiten kultaköynnös viihtyy puolivarjoisella tai varjoisella paikalla. Sitä kastellaan säännöllisesti niin, että pintamulta saa kuivahtaa ennen uutta kastelua. Se ei yleensä kärsi, vaikka multa pääsee kuivahtamaan liikaa. Sen sijaan se ei pidä siitä, jos multa on jatkuvasti märkänä.

Keväästä syksyyn kultaköynnöstä kannattaa lannoittaa sisäkukkalannoitteella. Siten lehdet pysyvät kauniina ja kasvu on voimakasta. Mitä enemmän sillä on lehtipintaa, sitä enemmän se kykenee poistamaan huoneilmasta epäpuhtauksia. Sen lehdistä kannattaa välillä pyyhkiä pölyt pois pehmeällä liinalla tai sen voi viedä suihkuun.

Kultaköynnös kasvattaa pitkiä versoja, joita voi ohjata kasvamaan vaikka seinää pitkin. Tai naruamppeleissa pitkät versot voivat kasvaa jopa lattiaan asti. Versoja voi myös leikata lyhemmiksi ja pitää kasvia siten pienempänä. Leikatuista oksista saa hyviä pistokkaita, joista on helppo kasvattaa uusia taimia.

Kultaköynnös on niin mukautuva ja varma viherkasvi, että se sopii nuorelle tai omaan asuntoon muuttavalle ensimmäiseksi kasviksi. Sen kanssa onnistuu aina!

Avainsanat: