eKukka-kauppias esittelyssä: Floristimestari Kirsi Saarenpää

Kukkien maailma vei Kirsi Saarenpään mukanaan 30 vuotta sitten, kun omat häät vuonna 1996 saivat hänet innostumaan floristiikasta. Silloin kukkamaailma oli täysin uusi ja tuntematon, mutta palava halu oppia sytytti intohimon, joka kantaa vahvana edelleen.

Kirsin taustalta löytyy pitkä kokemus alalta: noin 7 vuoden ajan hän pyöritti kukkakauppaa kotipaikkakunnallaan Luvialla, ja sen lisäksi hän on kartuttanut ammattitaitoaan palkansaajana eri kukkakaupoissa koko 30-vuotisen uransa ajan. 

Nykyisen liikeidean siemen kylvettiin jo ensimmäisen yrityksen aikana, ja se kypsyi lopulliseen muotoonsa Kirsin floristimestariopintojen aikana. Nykyinen kauppa on palvellut asiakkaitaan vuodesta 2016 alkaen Porin keskustassa.

Kukkakaupalla sidotaan kukkakimppuja elämän kaikkiin tilanteisiin, ja kukkatoimitukset ovat tärkeä osa toimintaa. Kirsi Saarenpää tunnetaan myös persoonallisesta hääsidonnasta. Kaupalla autetaan hääpareja toteuttamalla kokonaisuuksia halutun tyylin, tunnelman ja teeman mukaan.

“Kukat, kasvit, luonto sekä asiakkaan yksilöllinen tarve, jolloin saa käyttää luovuutta ja taiteellisuutta”, Kirsi luettelee asioiksi, jotka tekevät työstä mielekästä ja inspiroivaa. “Myös värit, tekstuuri ja esimerkiksi astia, kuten maljakko, inspiroi persoonallisiin ratkaisuihin.”

Floristimestari Kirsi Saarenpää


Koskettavat ja kiitolliset kohtaamiset ovat kukkakaupan arjen piristys

Mieleenpainuvimmat tilanteet kukkakaupalla liittyvät aitoihin tunteisiin. Hyvä palaute pakahduttaa ja ilahduttaa aina, mutta syvimmän jäljen jättää tunne, joka asiakkaalta välittyy. Silminnähden ilahtunut, hymyilevä ja silmät tuikkivina oleva asiakas jää aina mieleen. 

Joskus sidontatyö koskettaa niin syvästi, että se tuo kyyneleet asiakkaan silmiin. 

“Asiakas voi olla myös hyvin kiitollinen avusta, jos esimerkiksi surun alla kaikki tuntuu vaikealta ja ylivoimaiselta”, Kirsi kertoo.

Floristimestari Kirsi Saarenpää

Laatu, ympäristötietoisuus ja hyvinvoiva työyhteisö ovat Kirsi Saarenpään tärkeimpiä arvoja 

Kukkakaupassa panostetaan korkeaan laatuun sekä ensisijaisesti Euroopassa kasvatettuihin kukkiin ja kasveihin. Ympäristön arvostaminen näkyy jokapäiväisessä arjessa: kukkia ei pakata muoviin ja hävikki minimoidaan. 

Työyhteisössä panostetaan hyvään ilmapiiriin. “Minulle on myös tärkeää, että töissä on hyvä olla”, Kirsi kertoo. “Arvostamme toisiamme työyhteisössä. On tärkeää, että jokaisen on mahdollisuus vaikuttaa asioihin työpaikalla ja olla mukana kehittämässä toimintaa sekä tuotteita.”

Floristimestari Kirsi Saarenpää

Eurooppalaista ja intiimiä tunnelmaa 

Liike on ilmeeltään lämmin, rouhea ja eurooppalainen. Vaikka liiketila on melko pieni ja intiimi, se kätkee sisäänsä runsaasti kasveja ja kukkia, joita saa luvan kanssa koskea ja nuuhkia. Joka päivä liikekeskuksen eteen rakennetaan eurooppalaiseen tyyliin oma esillepano ulkokasveista.

Sisustuksen värimaailmassa toistuvat musta, ruskea ja terrakotta, ja kalusteissa yhdistyvät puu ja metalli. Runsaasti värejä rakastava yrittäjä ei pelkää käyttää rohkeitakaan sävyjä. Sisustuksellisesta liikkeestä voikin löytää yllättäviä yksityiskohtia kasvien lomasta: esimerkiksi värikkään papukaijan tai messinkisen sarvikuonon. Kesäisin asiakkaan saattaa toivottaa tervetulleeksi ihana linnunlaulu.

Kotimaista palvelua yli 500 kukkakaupassa

eKukka.fi-palvelulle ja yli 500 eKukka-kauppiaalle on myönnetty Avainlippu. Jokainen kauttamme tehty ostos tukee pienyrityksiä ja suomalaista työtä.

Kukkalähetys Poriin tai lähialueelle? Valitse kukat Floristimestari Kirsi Saarenpään valikoimasta, lisää kukkalähetykseen myös kortti ja valitse haluamasi toimitustapa. Kukat ja kortti ovat täydellinen paketti lähimmäisesi ilahduttamiseen ja muistamiseen.