Valitse sivu

Pioni on todellinen kesän kaunotar – tutustu eri lajikkeisiin ja helppoihin hoito-ohjeisiin!

Monipuoliset ja rakastetut pionit sopivat kaikkiin kesän tapahtumiin häistä valmistujaisiin. Lajikkeiden kirjosta löytyy runsaasti eri värejä, muotoja ja tuoksuja.

Pionien paras sesonki alkaa toukokuussa, ja niiden loistosta saadaan nauttia heinäkuuhun asti. Muhkeat, romanttiset ja suositut pionit sopivat täydellisesti äitienpäivään, kaikkiin kesän juhliin ja ihan tavallisen arjen piristämiseen.

Pionit ovat näyttäviä maljakkokukkia yksistäänkin, mutta ne sopivat myös esimerkiksi reheviin ja puutarhamaisiin kukkakimppuihin ja -asetelmiin. Kauniisti pakatut pionit ovat lahja, joka jää varmasti mieleen!

Keisarillisen puutarhan helmi

Pionit kasvavat luonnonvaraisena Aasiassa, Etelä-Euroopassa sekä Pohjois-Amerikan länsiosissa. Niitä on viljelty jo yli 4000 vuoden ajan Kiinassa, ja aluksi niitä sai kasvattaa vain keisarillisissa puutarhoissa. Pionit ovat saaneet nimensä Paeonilta, kreikkalaisten jumalten lääkäriltä.

Englantiin ensimmäiset pionit saapuivat vuonna 1789, ja sieltä ne levisivät hiljalleen koko Eurooppaan. Suomessa niistä on tullut erittäin suosittuja puutarhakasveja ja leikkokukkia.  

Mykistävän kauniit pionilajikkeet

Leikkopionit ovat tavallisesti kerrottuja ja suurikukkaisia. Lajikkeista löytyy muun muassa valkoisia, vaaleanpunaisia ja vaaleankeltaisia kukkia, ja jotkut lajikkeet jopa vaihtavat väriä ikääntyessään. Tutustu alla muutamiin pionilajikkeisiin ja nappaa talteen hoito-ohjeet, joiden avulla nautit pionien kukkaloistosta pitkään!

‘Sarah Bernhardt’

Sarah Bernhardt on pioneista suosituin. Sen kerrottu ja tuoksuvat kukka on väriltään pehmeän vaaleanpunainen. Nuppua koristaa tummanpunaiset raidat.

Sarah Bernhardt jalostettiin Ranskassa 1900-luvun alussa, ja se on nimetty kuuluisan ranskalaisen näyttelijättären mukaan. Bernhardt oli aikansa suosituimpia ja arvostetuimpia esiintyjiä, joten hänen nimensä pukee täydellisesti kaikkien aikojen rakastetuinta pionia.

Väriä vaihtava pioni

‘Coral Charm’ ja ‘Coral Sunset’

Coral Charm ja Coral Sunset ovat pionilajikkeita, joiden väri muuttuu ja haalistuu ajan kanssa. Kukan väri muuttuu korallin tai vaaleanpunaisen kautta pastellisen persikkaiseksi ja lopulta vaaleankeltaiseksi. Coral Charm ja Coral Sunset muistuttavat toisiaan, mutta niiden kukan värissä, koossa ja muodossa on pieniä eroja. Molempien tuoksu on mieto.

Lue lisää: Väriä vaihtavat pionit

‘Flame’

Yksinkertaiset pionit jäävät usein kerrottukukkaisten lajitovereidensa varjoon. Flame kuitenkin komeilee suurella ja kirkkaanpinkillä kukalla, joka ei kalpene kerrottujen röyhelöiden rinnalla. Myös sen keltaiset heteet ovat koristeellisia. Nuppu aukeaa nopeasti lämpimässä, mutta avautunut kukka kestää maljakossa pitkään.

Kuvat eivät tee Flamelle koskaan oikeutta, vaan sen yksinkertainen kauneus pitää todistaa omin silmin.

‘Dr. Alexander Fleming’

Dr. Alexander Fleming muistuttaa paljon aiemmin mainittua Sarah Bernhardt -lajiketta. Tämä ei ole sattumaa; Dr. Alexander Fleming on jalostettu risteyttämällä kaksi pionilajiketta, joista toinen on Sarah Bernhardt. Lajike on saanut nimensä skotlantilaisen, penisilliinin keksineen tutkijan mukaan. Kukka on väriltään voimakkaan vaaleanpunainen, ja se tuoksuu vahvasti.

‘Alertie’

Alertie on kerrottu ja hempeän vaaleanpunainen pionilajike. Sen sisemmät terälehdet ovat kapeita ja röyhelöisiä, laitimmaiset terälehdet ovat suurempia ja pyöreämpiä. Tuoksu on miellyttävän raikas.

‘Gardenia’

Gardenian kukinta alkaa ujosti punertavasta nupusta. Lopulta nuppu yllättää aukeamalla suurikokoiseksi ja hohtavan valkoiseksi kukaksi. Gardenia tuoksuu vahvasti ja näyttää erityisen upealta morsiuskimpuissa.

Leikkopionin hoito-ohjeet

  • Poista kaikki veden alle jäävät lehdet.

  • Leikkaa varteen uusi imupinta veitsellä. Viisto imupinta pystyy imemään enemmän vettä.

  • Laita pionit haalean maljakkoveteen. Vaihda vesi parin päivän välein ja leikkaa samalla uudet imupinnat. Myös maljakko kannattaa pestä välillä.

  • Sijoita maljakko lämpimään paikkaan, jotta nuput jaksavat avautua. Tiukassakin nupussa oleva pioni aukeaa huoneenlämpöön päästyään.

  • Voit myös käyttää leikkokukille tarkoitettua kukkavirkistettä, joka pitää veden bakteerikannan alhaisempana.

Avainsanat: