Valitse sivu

Syötävät kukat – nämä 9 kesäistä kukkijaa sopii myös herkutteluun

Syötävät kukat sopivat niin makeiden kuin suolaistenkin herkkujen viimeistelyyn. Poimi talteen vinkit kesän maistuvimpiin kukkasiin!

Kasveilla ja kukilla saa tehtyä kauniita sommitelmia ja esillepanoja ruokapöytään – ja mikä parasta, huolella valitut koristeet ovat myös syötäviä! Syötäviä kukkia voi käyttää koristeena esimerkiksi kakkujen ja leivonnaisten päällä tai salaatin ja smoothien viimeisenä silauksena.

Syötäviä kukkia ei ole hankala löytää, sillä monet kotoiset ja tutut kasvit soveltuvat ruoanlaittoon.

Valitse ruokaan käytettävät kasvit huolella. Kasvattamalla itse saat varmuuden siitä, että kasveissa ei ole käytetty haitallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Taimistojen taimia saatetaan käsitellä aineilla, jotka eivät kelpaa syötäväksi. Ravinnoksi soveltuu vain luomuviljellyt kasvit ja puhtailta kasvupaikoilta kerätyt kukat.

Tutustu syötäviin kukkiin ja viimeistele kesäiset herkut persoonallisesti!

Samettikukka

Kääpiösamettikukka tuo vivahteikasta keltaoranssia sävyä ruoanlaittoon ja leivontaan. Se kestää hyvin myös lämpimien ruokien koristeena! Maku on hieman sitrusmainen. Kukkapohjus maistuu karvaalta, joten käytä ravinnoksi vain terälehtiä.

Sarviorvokki

Sarviorvokki luo kesäisen ilmeen salaattiin tai leivoksiin. Sievän ja värikkään kukan maku vaihtelee miedosta kirpeään. Kokeile myös orvokin kukan sokerointia: sivele kukkaan ohuesti kananmunan valkuaista, ripottele päälle hienoa sokeria ja anna kuivahtaa. Sokeroitu orvokki sopii täydellisesti kakkujen sekä erilaisten suloisten leivonnaisten päälle.

Kesäkurpitsa

Kesäkurpitsan kukat ovat herkkua Välimeren maissa. Hedekukista ei kehity kurpitsaa, joten ne voi leikata surutta söytäväksi. Kaikista herkullisimmillaan kukat ovat friteerattuna, mutta ne sopivat myös sellaisenaan esimerkiksi salaatteihin.

Kehäkukka

Kehäkukka on perinteinen kesäkukka, jonka terälehtiä voi kuivata mausteeksi yrttisekoituksiin. Aurinkoinen kukka on näyttävä jälkiruokien koristaja. Voit käyttää sitä leivontaan, salaatteihin tai sahramin tapaan mausteena. Kehäkukka sisältää runsaasti C-vitamiinia, ja sen maku vaihtelee voimakkaan pippurisesta sitruunaiseen.

Ruiskaunokki

Ruiskukka eli ruiskaunokki on kauniin sininen kesäkukka, jonka terälehdet tuovat väriä salaatteihin, leivonnaisiin sekä muihin jälkiruokiin. Maultaan ruiskaunokki on mieto, joten sitä voi käyttää hyvin myös tuoreeltaan. Älä käytä kukkapohjia.

Köynnöskrassi

Köynnöskrassista voi käyttää ravinnoksi lehtiä, kukkia sekä siemeniä. Koristeelliset kukat sopivat täydellisesti erilaisten leivonnaisten koristeluun. Siemeniä voit säilöä kapristen tavoin liemeen. Myös krassissa on runsaasti C-vitamiinia ja pippurinen maku, jonka takia sitä onkin joskus kutsuttu köyhän miehen pippuriksi.

Tähkälaventeli

Tähkälaventelin kukissa on voimakas tuoksu. Kukat kerätään kun ne ovat täysin auenneita, ja ne voidaan kuivattaa esimerkiksi lautaselle ilmavasti aseteltuna. Kuivuneet kukat irrotellaan varresta varovasti ja säilytetään kuivassa ja valolta suojatussa paikassa. Laventeli soveltuu maustamaan esimerkiksi makusokereita ja –siirappeja, yrttiteitä ja leivonnaisia.

Lue lisää: Laventeli on pitkään kätetty yrtti ja koristekasvi

Syreeni

Yllättäen myös monien pihalla kasvavat ja perinteiset syreenit ovat syötävä. Niiden kukat näyttävät erityisen kauniilta kakkujen koristeina, mutta ne sopivat myös esimerkiksi siirappien ja sokerien maustamiseen, salaattiin ja smoothieen. Kukkien maku on tuoksun tapaan hajuvesimäinen.

Ruusu

Ilouutisia ruusujen ystäville: kaikki puutarhan ja luonnon ruusulajit ovat syötäviä! Tuoreet ruusut näyttävät kauniilta kakuissa, kun taas kuivatut nuput sopivat teesekoituksiin. Leivontaan käytettävän ruusuveden valmistaminen on helppoa: Kaada terälehtien päälle kiehuvaa vettä ja anna tekeytyä yön yli. Vettä ja terälehtiä käytetään samassa suhteessa. Paras ruusuvesi syntyy voimakaasti tuoksuvista lajeista, kuten juhannusruususta.

Avainsanat: