Valitse sivu

Koristekaali on syksyn säväyttävin ruukkukasvi

Näyttävät ja kestävät koristekaalit tuovat rohkeita sävyjä syysistutuksiin. Opi hoitamaan niitä oikein, jotta voit nauttia hehkuvasta väriloistosta mahdollisimman pitkään.

Kukkaistutuksiin kaivataan nyt syksyisiä sävyjä ja kylmää kestäviä kasveja. Syklaamien ja kanervien ohella yksi suosituimmista syyskasveista on koristekaali (Brassica oleracea Sabellica-Ryhmä), jonka aaltoilevat, ripsureunaiset tai liuskaiset lehdet kasvavat pallonmuotoisena lehtiruusukkeena.

Ruusukkeen keskimmäiset lehdet voivat olla väriltään esimerkiksi valkoisia tai syvän violetteja, mutta myös kokonaan vihreitä lajikkeita on saatavilla. Hallayöt saavat koristekaalin innostumaan – lehtien sävy vain voimistuu ilmojen viiletessä!

Koristekaalin hoito
Violetit lehdet sointuvat kauniisti yhteen ruskasävyjen kanssa. eKukka.fi

Voimmakkaat värit tuovat kaivattua sävyvaihtelua erilaisiin syysistutuksiin. Voit yhdistää koristekaalin muihin viileitä säitä kestäviin ruukkukukkiin tai istuttaa sen ruukkuun yksistään. Koristekaalit viihtyvät myös maahan istutettuna, ja niitä voi asetella esimerkiksi pieninä muutaman kaalin ryppäinä kukkaryhmien etualalle. Näin ne kehystävät kauniisti korkeampia kasveja, eivätkä jää niiden varjoon.

Miten koristekaalia hoidetaan?
Valkoinen koristekaali sopii myös sävymaailmaltaan hillittyihin ja skandinaavisiin istutuksiin. eKukka.fi

Koristekaalin hoito-ohjeet

  • Sijoita koristekaali aurinkoiselle kasvupaikalle
  • Kastele tasaisesti
  • Lannoita noin joka neljännen kastelukerran yhteydessä

Koristekaali viihtyy parhaiten auringossa, sillä liian varjoisalla paikalla lehtien väri haalistuu. Mullan tulisi olla ravinteikasta ja kosteutta pidättävää. Ruukkuun istutettua koristekaalia kastellaan tasaisesti ja lannoitetaan noin joka neljännen kastelukerran yhteydessä. Kuihtuneet lehdet voi poistaa varovasti. Koristekaali ei talvehdi Suomessa, vaikka se kestääkin hyvin kylmää ja pieniä pakkasia.

Tiesitkö, että koristekaalia saa myös leikkokukkana? eKukka.fi

Avainsanat: