Valitse sivu

Mimosa loistaa kilpaa kevätauringon kanssa – näin hoidat sitä oikein

Mimosa on kevättalven aurinkoisin leikkokukka. Lyhyen sesonkinsa aikana se ehtii hurmata tuoksullaan ja kauneudellaan. Mimosa on myös mitä parhain kukka naistenpäivään – tiedätkö miksi?

Hopea-akaasia (Acacia dealbata) eli tuttavallisemmin mimosa loistaa kilpaa kevätauringon ja kimaltavan hangen kanssa. Suomessa sen kukinnasta päästään nauttimaan kevättalvella, kun auringonkeltainen kukkameri valtaa kukkakauppojen leikkokylmiöt.

Mimosan pienet, pörröiset kukat ja muhkeat kukkatertut eivät jätä ketään kylmäksi – auringon lailla sädehtivä leikkokukka nostaa takuuvarmasti hymyn kukkien saajan huulille.

Mimosan suloiset kukat muodostavat pilvimäisen pehmeitä kukintoja. eKukka.fi

Tiesitkö tämän mimosasta?

  • Mimosa on noin 50-vuotiaaksi elävä puu, joka on kotoisin Australiasta. Sitä viljellään koristepuuna esimerkiksi Välimeren maissa.

  • Ilmastosta riippuen mimosan oksat peittyvät kukista tammi-maaliskuussa. Suomessa mimosa ei menesty ulkona ympärivuotisesti, mutta hyvällä tuurilla sitä voi kuitenkin löytää ruukkukukkana.

  • Mimosa on naistenpäivän tunnuskukka useissa eri maissa. Esimerkiksi Italiassa mimosan ojentaminen naiselle on osoitus solidaarisuudesta. 

  • Mimosan kukinta ja kevään tulo innostavat ranskalaiset juhlimaan. Etelä-Ranskalaisissa kylissä ja kaupungeissa järjestetään festivaaleja, joiden aikana mimosasta valmistetaan siirappia ja erilaisia paikallisia herkkuja, kuten suklaata ja leivoksia.

  • Jos mimosan kauneus ei vielä onnistunut täysin vakuuttamaan, viimeistään kukkien tuoksu vie sydämen mennessään: tuoksussa yhdistyy karvasmanteli, puuteri ja hunaja. Mimosaa käytetään raaka-aineena myös hajuvesiteollisuudessa.

Kukkien tuoksu on häkellyttävän hyvä – ei siis ihme, että mimosaa löytyy esimerkiksi Chanelin ja Pradan hajuvesistä. eKukka.fi
Mimosasta rakentuu myös kaunis kimppu yhdessä muiden sesongin kukkien, kuten unikon kanssa. eKukka.fi

Näin hoidat leikkomimosaa oikein – katso ohje myös videolta

  • Maljakkoveden lämpötila saa olla lämmin, noin 40 astetta. Mimosa imee itseensä paljon vettä ja kuivuu herkästi, joten huolehdi, että veden pinta ei pääse liian matalalle.
  • Leikkaa varsiin pitkät ja vinot imupinnat. Paras imupinta syntyy veitsellä.

  • Poista kaikki veden pinnan alle jäävät lehdet, jotta ne eivät keräisi bakteereja.

  • Vaihda maljakkoon puhdas vesi parin päivän välein. Pese samalla maljakko ja leikkaa varsiin uudet imupinnat.

  • Mimosan kukkien väri ja muoto säilyvät kauniina myös kuivattuna. Kuivattaminen onnistuu parhaiten, kun oksat ripustaa roikkumaan ylösalaisin.

Avainsanat: