Valitse sivu

Helppohoitoiset viherkasvit – 8 kasvia, jotka sopivat aloittelijoille

Helppohoitoiset kasvit sopivat jokaiselle viherpeukalolle. Tutustu vaatimattomiin huonekasveihin ja nappaa talteen hoito-ohjeet, joiden avulla niiden menestys on taattu.

Kaikki eivät ole syntyneet viherpeukaloiksi. Kasvien hoidon oppiminen vaatii aikaa ja paneutumista, mutta kukkakauppojen valikoimista löytyy onneksi paljon helppohoitoisia ja kestäviä lajeja, jotka nauttivat olostaan lähes kenen tahansa hoivissa.

Viherkasvien perushoitoon kuuluu valosta ja kastelusta huolehtiminen, ja kasvit kannattaakin valita kasvuolosuhteiden ja omien kastelutottumusten mukaan. Jos hoivaviettisi on kova ja hukutat kasvit herkästi veteen, älä valitse kaktuksia tai muita mehikasveja. Jos taas asuntosi on hämärä, valitse lajeja jotka kestävät vähemmässäkin valossa. Muista kuitenkin, että mikään kasvi ei selviä pilkkopimeässä, vaan valo ja yhteyttäminen ovat kaikkien kasvien elinehtoja.

Viirivehkat (Spathiphyllum)

Viirivehkojen sukuun kuuluu useita lajeja ja lajikkeita, joiden ulkonäkö poikkeaa hieman toisistaan. Kasvuvaatimuksiltaan ne ovat kuitenkin samanlaisia, eli vähään tyytyviä. Ne menestyvät sekä auringossa että puolivarjossa ja ovat hyvä valinta innokkaalle kastelijalle. Kasvualusta saa kuivahtaa kuitenkin kevyesti kastelukertojen välissä, jotta kasvi ei kärsisi liikakastelusta. Lehtien kärjet saattavat hieman ruskettua liian kuivassa sisäilmassa, mutta viirivehka selviää ja kasvaa myös ilman tehokasta sumuttelua tai ilmankostutinta. Hyvä hoito saattaa palkita näyttävällä kukinnalla.

Isoanopinkieli (Dracaena trifasciata)

Isoanopinkieli varastoi vettä paksuihin lehtiinsä, joten se selviää parhaiten vähällä kastelulla. Hidaskasvuisena se ei myöskään tarvitse reilua lannoitusta. Ihanteellisin kasvupaikka isoanopinkielelle on aurinkoinen tai jopa paahteinen eteläikkuna, mutta tarvittaessa se selviää hämärämmässäkin. Yleisimpien lajikkeiden lehdet ovat kirjavia ja usein keltareunaisia, mutta moni anopinkielten helppohoitoisuuteen ihastunut keräilee myös erikoisempia lajikkeita. Kuvassa näkyy hopeansävyinen ‘Moonshine’.

Kultaköynnös (Epipremnum aureum)

Kultaköynnös on ihastuttavan nopeakasvuinen köynnös, jota kasvatetaan yleensä amppelissa. Luonnossa se kuitenkin kiipeilee puiden runkoja pitkin, joten se kasvattaa kotonakin suurempia lehtiä jos se pääsee nojaamaan esimerkiksi kookostukeen. Kasvatustavan voi valita oman mieltymyksensä mukaan. Kultaköynnös viihtyy auringossa tai puolivarjossa ja nauttii tasaisesta kosteudesta. Saatavilla on myös valkokirjavia lajikkeita, jotka saattavat talvella kärsiä valon puutteesta. Tavallinen keltakirjava kultaköynnös on kuitenkin takuuvarma valinta aloittelijalle.

Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia)

Palmuvehka on täydellinen kasvi unohtelijalle. Se varastoi vettä juurimukuloihinsa, joten kasteluväli voi olla pitkä. Vettä annetaan kerralla reilusti, ja sen jälkeen kasvualusta saa kuivahtaa kunnolla. Palmuvehka sinnittelee huonollakin hoidolla ja varjoisalla paikalla, mutta älä kuitenkaan sijoita sitä täysin pimeään. Parhaiten palmuvehka kukoistaa auringossa tai puolivarjossa.

helppohoitoiset viherkasvit

Herttaköynnösvehka (Philodendron hederaceum)

Herttaköynnösvehka muistuttaa kasvuvaatimuksiltaan ja -tavoiltaan paljon kultaköynnöstä. Sen lehdet voivat olla kokonaan vihreät tai keltakirjavat. Kuvassa näkyy samettipintainen muoto, jota kutsutaan myös samettiköynnösvehkaksi. Kaikki lajikkeet ja muodot sopivat aloittelijalle. Istuta herttaköynnösvehka amppeliin tai anna sille kookostuki, jota vasten se voi kiipeillä. Pidä kasvualusta tasaisen kosteana. Parhaiten herttaköynnösvehka viihtyy auringossa tai puolivarjossa. Liian pimeässä lehdet kasvavat pieninä ja niiden nivelväli pitenee.

Rahapuu (Crassula ovata)

Hidaskasvuinen rahapuu kasvattaa puumaisen rungon iän myötä. Mehevät lehdet varastoivat vettä, joten rahapuu sopii mainiosti unohtelevalle kastelijalle. Tavallisesti lehdet ovat muodoltaan kolikkomaisia, mutta joillakin erikoisimmilla lajikkeilla ne kiertyvät rullalle ja muistuttavat hieman korvia. Parhaiten rahapuu menestyy aurinkoisella kasvupaikalla, sillä liian pimeässä se saattaa tiputella lehtiään.

Huiskupullojukka (Nolina recurvata)

Huiskupullojukka on sopeutunut kovaan kuivuuteen kotiseudullaan Meksikossa. Rungon pyöreä tyviosa toimii tehokkaana vesivarastona. Kotioloissa huiskupullojukkaa saa kastella kerralla reilusti, mutta kasvualustan tulee kuivahtaa kunnolla kastelukertojen välissä. Alimpien lehtien kellastuminen ajan myötä on normaalia, eikä siitä kannata huolestua. Kuolleet lehdet voi irrottaa varovasti repäisemällä.

Ilmakasvit (Tillandsia)

Ilmakasveiksi kutsutaan juurettomia tillandsioita. Ne ottavat kosteuden ilmasta, joten multaa ei tarvita ja kasteluksikin riittää pelkkä kevyt sumuttelu. Ilmakasvit toimivat kauniina sisustuselementtinä esimerkiksi kirjahyllyssä. Muutaman viikon välein ilmakasvit voidaan upottaa hetkeksi veteen, joka saa olla kasvukaudella miedosti lannoitettua. Kasvupaikan tulisi olla puolivarjoinen. Lajeista löytyy paljon erilaisia muotoja ja kokoja.

Avainsanat: